Olen Teija Saastamoinen, Torpattareksikin kutsuttu, Ruokosuon Torpan omistaja. Perheeseeni kuuluu avomies, ensi syksynä esikouluun lähtevä tytär, 4 lammasta ja kissa. Asun Konginkankaalla, Äänekoskella, punaisessa tuvassa ja harrastuksiini kuuluu, mm. puutarhatyöt, lukeminen, käsityöt, lenkkeily.

 

Töitä olen tehnyt mm. maatiloilla, eri kaupoissa eri tehtävissä ja omassa yrityksessä, joka on perustettu 5 vuotta sitten. Lemmikki- ja seuraeläimiä minulla on ollut melkein aina. Hevosistakin on kokemusta omien ja lainahevosten parissa, mm. harrasteravivalmentajana.

 

Käsityöt ovat viime vuosina olleet minulle tärkeitä ja viimeisen vuoden aikana niistä on tullut minulle intohimo ja rentoutumistapa. Omien lampaiden kanssa on mukava touhuta ja ne ovat maailman parhaita lohduttajia. Kesällä niiden kanssa tulee vietettyä todella paljon aikaa, kun laitumelle on vaan niin mukava mennä niitä rapsuttelemaan ja istua ämpärin päällä, jolloin ne tunkevat syliin kerjäämään rapsutuksia.

 

Villahommat tulivat mukaan kuvioihin omien lampaiden tulon myötä. Mitäpä sitä näin käsityöläisenä muuta kuin opettelin kehräämään villalankaa oma-aloitteisesti syksyllä 2017 ja helmikuussa 2018 kävin Hankasalmen Kansalaisopiston järjestämän viikonlopun mittaisen kehruukurssin, jotta sain viimeiset hionnat langan valmistukseen. Samassa paikassa, vain viikkoa aiemmin, olin käynyt opettelemassa huopikkaiden huovutuksen, jossa tein tyttärelleni huopikkaat oman, jo edesmenneen lampaan villoista.

Palvelujen takana

gallery/image14

Koulutustaustani

 

  • Maatilatalouden perustutkinto, Pohjoisen Keski-Suomen Oppimiskeskus, valmistuin vuonna 2001
  • Maaseutuyrittäjä (lemmikki- ja seuraeläimet),
    Pohjoisen Keski-Suomen Oppimiskeskus,
    valmistuin vuonna 2002
  • Myynnin ammattitutkinto (kuluttajamyynti),
    Jollas-Instituutti, valmistuin vuonna 2007
  • Yrittäjän ammattitutkinto (yritystoiminnan suunnittelun ja käynnistämisen osaamisala, Pohjoisen Keski-Suomen Oppimiskeskus, valmistuin vuonna 2014
  • Markkinointiviestinnän ammattitutkinto (visuaalinen markkinoija), Pohjoisen Keski-Suomen Oppimiskeskus, valmistuin 2016
  • Luontoalan ammattitutkinto, Ylä-Savon Ammattiopisto, valmistun syksyllä 2019